Toiminta

Toimintamme on maksutonta eikä meille tarvita lähetettä, suosituksia, hakemuksia tai diagnooseja. Kiinnostus toimintaa kohtaan riittää. Klubitalomme on avoinna arkisin klo 8-16 sekä toisinaan kävijävetoisesti iltaisin ja viikonloppuisin.

Klubitalolle tullessasi sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa osaamista. Täällä harjoitellaan yhdessä!

Meillä on kaksi yksikköä, joissa jaetaan talon tehtävät: toimistoyksikkö ja ravintolayksikkö. Päivät koostuvat yhdessä tehtävistä töistä, kuten lounaan valmistuksesta, erilaisista tilojen ylläpitoon liittyvistä tehtävistä, kokouksista ja hallinnollisista tehtävistä (viestintä, kirjanpito, laskutus, asiakirjojen laatiminen ym.).

Työnjaot pidetään klo 8.45 ja 12.45. Parhaiten pääset porukkaan mukaan, kun ajoitat saapumisesi työnjakoihin. Voit kuitenkin saapua ja lähteä taloltamme miten itsellesi parhaiten sopii.

Meillä on myös vapaa-ajan toimintaa, jonka suunnittelemme ja toteutamme yhdessä.

Kaikki toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista. Voit osallistua toimintaan oman aikataulusi ja jaksamisesi mukaan. Toivomme kävijöidemme löytävän itselleen mieluisan tavan osallistua yhteisömme toimintaan ja sen kehittämiseen. Talolla tehtävät työt tehdään yleensä pareittain, mutta halutessasi saat työrauhan myös yksin tekemiseen. Päivää rytmittävät myös kahvitauot, joissa käymme läpi ajankohtaisia teemoja rupattelun lomassa.

Hyväksyvä, rento ja iloinen ilmapiiri ovat meille erityisen tärkeitä asioita! 

Ryhmät

Liikuntaryhmä maanantaisin klo 14.30.

Englannin kielen ryhmä tiistaisin klo 10.30.

Kävelyryhmä torstaisin klo 11.00.

Klubitalo liikuttaa perjantaisin klo 9.00.

Akryylimaalaus keskiviikkoisin  klo 10.30.

Opiskelijaryhmä torstaisin parittomilla viikoilla klo 13:00. Huom! Helsingin Klubitalon tiloissa.